Mitä opin syyskaudella?
Noniin saatiin tämäkin kirjoitus blogattua, ja muutenkin blogia taas ajantasalle. Tammikuussa elämäni oli niin ruuhkaista ja haasteita oli. Sillä polveni oli vastikään leikattu ja siitä toipuminen sekä sen kanssa eläminen oli haastavaa ja välillä todella kivuliasta. Nyt kuitenkin polvi on saatu parempaan kuntoon ja olenkin jo päässyt vähän juoksemaan. Lisäksi saimme pienen Jasper pojan 18.01.2014 joten elämässäni oli paljon mahtavaa ja hienoa 50cm ja 3.145 kilon verran.
-
Opiskelin matkailualan lainsäädäntöä ja
sain paljon lisätietoa lakipykälistä. Tämä oli mieleinen tehtävä ja perehdyin
asiaan hyvin.
-
Suomessa on paljon nähtävää, koettavaa
ja saavutettavaa. Suomi on monipuolinen maa joka tulisi markkinoida paremmin
ulkomaille, etenkin Aasiaan.
-
”Matka suomeen” tehtävä oli loistava,
siinä opimme oman sekä muiden esityksien avulla todella mielenkiintoisia
paikkoja suomesta. Sekä saimme listattua Suomen tärkeimmät matkailukohteet.
-
Yksi isoimmista opeista syksyn aikana on
ollut ryhmä-hengen tärkeys opiskelumotivaation ja tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ryhmä-henki on ollut kiitettävää meidän Mapetuai13-ryhmässä.
-
Tutustuin eri matkatoimistoihin ja
perehdyin event-travel matkatoimistoon tarkemmin.
-
Nautin kun pääsin tutustumaan siihen
kuinka erilaisia kulttuureja sekä matkakohteita on mahdollista kokea.
-
Tutustuin eri hotelliketjuihin.
-
Tutustuin hotellisiivoukseen. Opiskelin
ekologisuutta. Sain tietoa erilaisista siivousvälineistä ja ergonomiasta ja
miten niitä tulisi käyttää.
-
Minä esittelin muille meidän ryhmässä
Iso-Britanniaa (ei Englanti, vaan Iso-Britannia). Ja pääsin tutustumaan muiden
ryhmien avulla keskeisiin matkailumaihin Euroopassa.
-
Opin Hämeenlinnan alueen
matkailuyrityksistä paljon mielenkiintoisia asioita. Tutustuin myös tärkeisiin
Hämeenlinnan kulttuurikohteisiin, verkatehdas, taidemuseo (henk. koht),
vankilamuseo, panssarimuseo, hämeen linna, keskiaikamarkkinat, museo militaria
ja fenix ohjelmapalvelut.
-
Pääsin jalostamaan ja vetreyttämään omaa
Ruotsinkielen taitoa.
-
Oma henkilökohtainen huippuhetki
ajoittui heti opiskelun alkuun ja Pudasjärven-opintomatkalle. Siellä tehty Madventures-video,
oli aivan mahtava projekti ja onnistuimme siinä 99%:sesti.
-
Matkailukilta, opimme kiltatoimintaa ja
siihen liittyviä asioita. Mm Some, blogi, opintomatka, projektit,
vertaisoppiminen, palautteenanto.
-
Saimme osallistua huippuluennoille. Esa
Lehtinen, Ilkka Halava, Ruoka & Matkailu- seminaarin lukuisat
huippuluennoitsijat.
-
Tein graafisen suunnittelun tehtävän
typografiasta ja tutustuin muiden tehtäviin, jotka olivat taas vertaisoppimista
parhaimmillaan.
-
Hotellivaraus järjestelmä Hotelinxin kautta
opimme miten varaus tehdään, saimme myös neuvoja asiakkaan kohtaamiseen.
-
Suoritin alkoholi- ja hygieniapassin.
-
Ulkomaalaisten vieraiden
Ahvenisto-päivänä olin miesvieraiden kanssa saunomassa sekä uimassa(vesi +3). Olin
näyttämässä mallia ja keskustelemassa saunomisesta- suomalaisen kulttuurin
toiseksi tärkeimmästä osasta. (Joulupukki)
-
Olen läpäissyt word ja power-point
ajokokeet. kiitettävästi
-
Tein Englanniksi myynti puheen
asiakkaille Tawast Golf ja Katisten Kartanon yhteistyöpaketilla.
-
Tein graafisen suunnittelun tehtävän
typografiasta, sekä kuuntelin ja opiskelin muiden tekemiä töitä taitosta,
sommittelusta ja mainonnasta.
-
Bloggasin matkamessuista, OIVA loppuseminaarista
ja matkatorista
OPIN PALJON MIELENKIINTOISTA
HAASTAVIEN MUTTA MIELENKIINTOISTEN TEHTÄVIEN AVULLA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti